sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

배화여고

Ei ole tullut yli kuukauteen kirjoitettua, anteeksi siitä. On vaan ollu muka niin paljon tekemistä ettei ole kerennyt, vaikka nyt ei kyllä tule mieleen mitä se tekeminen mahtaa olla.

Sen sijaan että kertoisin kuukauden tapahtumista niin ajattelin tämän päivityksen omistaa meidän koululle näin kesäloman alun kunniaksi, sehän on suuri osa minun elämääni täällä.

Meidän koulu on siis 배화여자고등학교 eli Paiwha tyttölukio, lyhyemmin 배화여고(hanguleita osaamattomille lausutaan suurinpiirtein beehwajoko). 배화여고 on vuonna 1898 perustettu yksityinen tyttölukio, jonka yhteydessä on myös yliopisto ja yläkoulu. Oppilaita lukiossa on minun arvion mukaan noin tuhat.

Koulun logo ja kuva perustajan patsaasta.

Lukion on jaettu kahteen rakennukseen. Päärakennuksessa on iso opettajien huone, kirjasto, kolmosluokkalaiset ja osa kakkosista. Sivurakennuksessa on ykköset, osa kakkosista, pieni opettajien huone joka kerroksessa, tietokoneluokka, tyhjiä luokkia ja vessat. Lisäksi on muiden kanssa jaettuja tiloja ruokala sekä sali/auditorio ja erillisessä rakennuksessa on myös kemian luokka.
 Koulun pihalta ja sivurakennuksesta, meidän luokasta, otetut kuvat päärakennuksesta.


Minun luokkani on siis 정 toisin sanottuna 1-8 eli ollaan ensimmäisen luokka-asteen 8. luokka. Ykkösluokkia on yhteensä 9, kakkos ja kolmosluokkien määrää en tiedä. Jokaisella luokalla on noin 30 oppilasta esim. meidän luokalla on 33, mutta osalla luokista on yli 40 oppilasta. Koska meidän luokka on 1-8 olemme sivurakennuksen 3. kerroksessa, ylimmässä kerroksesssa missä on vakituisia luokkia.

Mistä päästäänkin meidän koulun suurimpaan "vikaan" - portaat. Koko koulu on rakennettu vuoren rinteeseen, minkä takia korkeaus eroja löytyy liikaa. Päästäkseen portilta lukion rakennusten eteen täytyy kiivetä ensimmäiset pitkät portaat, joista laitan kuvan tuohon kohta, seuraavaksi täytyy kiivetä koulurakennukseen portaat ja sitten vielä omaan luokkaan 3. kerrokseen. Ruokala ykkösille on myös 3. kerroksessa kuten kirjastokin (eri rakennuksissa). Saliin täytyy laskeutua portaita, kuten myös kemian tai musiikin tunneille ja liikuntatunneille. 
Ei näytä niin pahalta, mutta jos on melkeen myöhässä niin epätoivo iskee. Ei ne portaat tosiasiassa niin kauheita ole kun niihin tottuu, mutta ainakin on koko luokalla yhteinen valituksen aihe.

Se että meidän koulumme on kristillinen näkyy joka päivä. Ensinnäkin koulupuvun hame on pidempi kuin monissa sekakouluissa. Joka aamu meillä on aamunavaus, joka kuuluu koulun keskusradiosta. Se koostuu ainakin yhdestä uskonnollisesta laulusta ja raamatunpätkästä. Joka keskiviikko aamu meillä on yhden oppitunninkestävä jumalanpalvelus, ja esim. pääsiäisen aikaan oli enemmänkin, lisäksi meillä on yksi uskonnontunti viikossa, jonka aikana käytännössä lauletaan virsiä ja rukoillaan.
 Ja parikuvaa salista, jossa meillä on jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet. Molemmat kuvat on otettu niin että on todella vähän ihmisiä paikalla.

Koulu alkaa joka aamu 7:50 aamunavauksella, jonka jälkeen luetaan vähän aikaa jotain kirjaa. Ensimmäinen oppitunti alkaa 8:20. Jokainen oppitunti kestää 50 minuuttia minkä jälkeen on 10 minuutin tauko. Ruokailu alkaa 12:10 ja seuraava tunti 13:10, joten ruokailu kestää tunnin, jonka ajan koulun keskusradiosta soitetaan musiikkia turhan kovalla. Viimeinen oppitunti loppuu klo 16:00, mutta sen jälkeen on luokanvalvojan tuokio 10-20min, jolla loppuu koulupäivä. Monet oppilaat jää kuitenkin sen jälkeen vielä opiskelemaan koululle. Tai syömään illallisen, joka alkaa klo 17 ja minäkin sillontällön syön. 
Perjantai on siitä erikoinen päivä että kaksi viimeistä tuntia eivät mene niinkun muina päivinä vaan toiseksi viimeinen tunti on lyhyt siivoustunti, jonka jälkeen on klubeja loppu päivä, noin 1,5 tuntia.
Meidän luokka siivouksen aikana.

Oppitunneista sen verran että ainakaan toistaiseksi ykkösluokkalaisilla ei ole mittän valinnaisia tunteja vaan kaikilla on samat tunnit. Oppiaineet on melkolailla samoja kuin suomessakin, eniten on matikkaa, englantia ja koreaa. Opiskelu on paljon enemmän ulkoa muistamista kuin suomessa. Oppitunneilla tehdään tdella vähän tehtäviä pääosan ajasta opettaja puhuu ja ehkä kirjoittaa taululle jotain tai näyttää jotain tietokoneelta ja oppilaat kuuntelevat ja tekevät muistiinpanoja, mutta erilailla kuin Suomessa, tai nukkuvat. Osa opettajista herättää nukkujat, mutta osa antaa nukkua. Luokan perällä on yksi tyhjä korkeampi pulpetti sitä varten että jos on vaikeuksia pysyä hereillä, mutta haluaa seurata opetusta, voi mennä sinne ja opiskella seisaaltaan.
Uupuneet opiskeliat on tainnu jo aiemminkin olla täällä, mutta...

Sääntöjä ulkonäköön on paljonkin: hameen täytyy ylttää polviin, koululta ei saa lähteä koulun jälkeen liikuntapuvussa, hiukset ei saa olla liian pitkät tai värjätyt, ei saa olla meikkiä eikä kynsilakkaa, kesäpuvun kanssa ei saa käyttää talvipuvun pitkähihasta... Suurinta osaa säännöistä ei kuitenkaan valvota aktiivisesti. Joka aamu ensimmäisten portaiden yläpäässä on opettaja tarkistamassa että hame on tarpeeksi pitkä ja oppilaskortti on mukana ja jos joku opettajista näkee että on lähdössä koululta liikuntapuvussa niin huomauttaa, mutta muuten huomioidaan vain tarkastuksissa. Tähän mennessä olen ollut kerran tarkastuksessa, jossa jokaisen piti vuorollaan nousta tuolille seisomaan ja opettaja tarkisti hameen, hiukset ja meikit. Siitä ei tullut muuta kuin huomautuksia kenellekkään minun luokassani.

Suurinosa minun opettajista on aika lepsuja eikä anna mitään hirveitä rangaistuksia helposti, mutta esim. tunnilta myöhästymiselle yleinen rangaistus on että joutuu seisomaan nurkassa kädet suorana ilmassa jonkin aikaa. Myös minä jouduin kerran istumaan paikallani kädet suorana ilmassa 5 minuuttia, kun koreanopettaja päätti rangaista koko luokkaa ilmastoinnin käyttämisestä ja siitä että oltiin liian äänekkäitä kun opettaja tuli luokkaan.

Eräs suomalaiselle outo asia koulussa on se että suurinosa tunneista alkaa ja loppuu siihen että luokka tervehtii luokanpresidentin johdolla opettajaa. Eli luokanjohtaja nousee seisomaan sanoo "Huomio. Kumarrus." ja kaikki kumartaa ja tervehtii opettajaa. Kaikki opettajat ei kuitenkaan halua tervehdystä, mutta joka koulupäivä loppuu siihen että tervehditään luokanvalvojaa.

Näitä poseerauskuvia koululta on kertyny sekä minun kameraan että muiden puhelimiin useampiki.

Sitten vielä yleisesti tyttökoulussa olemisesta. Ite tykkään olla tyttökoulussa, vaikka moni vaihto-oppilas ei tykkääkkään. Tyttökoulussa on todella helppo saada ystäviä ja koko koulun henki on sellainen kaikki on kavereita keskenään. Myös jutut ja näin on erilaisia kuin sekakoulussa, joka luokka on koristeltu miesjulkkisten kuvilla. Yleisesti tiestysti kaikkien mielestä se on ongelma ettei tutustu poikiin koulussa. Soulissa on kuitenkin monia tyttö- tai poikakouluja, meidänkin koulun lähellä on useampi poikakoulu. Yleisin tapa näille tutustua poikiin taitaa olla hagwonit (mitä iltakouluja/akatemioita ne nyt on suomeksi).

Näitä löytyis vielä mooonta, mutta taidan tyytyä laittamaan nämä joissa kaikki on järkevän näkösiä.

Jos haluatte käydä vilkaisemassa meidän koulun nettisivua niin tästä linkki http://paiwha.hs.kr/. Se on kaikki koreaksi, mutta... Ja jos jäi kirjoittamatta jotakin mitä haluatte vielä tietää meidän koulusta, nin senkun kysytte.

Ja tämän suomenkielen kirjottaminen alkaa tökkiä jo aika vahvasti.

4 kommenttia:

  1. Puhutko jo pääasiassa koreaa? Onko outoa, kun ei "tarvitse" meikata kouluun?

    Äiskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korean puhuminen riippuu melko paljon siitä että kenen kanssa puhun, mutta en vielä todellakaan pärjää pelkällä korealla. Ei se oo outoo ettei saa meikata, mut alkaa tuntua oudolta meikata muualle, kun ei meikkaa kouluunkaan.

      Poista
  2. Moimoi
    Mukavaa lukea taas juttuja sieltä! Muistahan kirjoitella blogiakin, ettei vallan pääse tämä äidinkieli unohtumaan. On vissiin tuo korea jo hyvin sinulla ajatuksissakin? Siellä aloitellaan kesälomia ja täällä vietetään jo loman viimeisiä viikkoja. Kuinka pitkät kesälomat siellä on kouluissa ja pitävätkö työssäkäyvät ihmiset lomia?
    Mukavia kesälomapäiviä sinulle!
    toivottelee Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää vähän useammin selvitä tätä blogia päivittämään. Koulujen kesälomat taitaa kestää kahesta viikosta kuukauteen, meidän koululla on kuukauden. Mutta monet lukiolaiset käy koulussa myös lomalla. Kai työssäkäyvätkin pitää lomia, mutta en tiiä kuinka pitkiä tai millon, omma ja appa ainakaan eivät oo lomalla.

      Poista